Vuodesta 1995 toiminut Olutravintola Birger on kotoisa olutravintola Hämeenlinnan keskustassa.
Nimemme mukaisesti olemme erikoistuneet oluisiin, joita meillä on vaihtelevasti noin 80-100 erilaista; Kesäisin löytyy hanasta omaa pilsiä, sekä ympäri vuoden tarjolla oleva vaihtuva valikoima kotimaisia ja ulkomaisia pienpanimo-oluita – pullovalikoimasta klassisia belgioluita ja muita erikoisuuksia unohtamatta. Valikoimassamme on myös siidereitä ja viinejä. Myös alkoholittomia vaihtoehtoja löytyy!
Lisäksi nälän yllättäessä on saatavilla pientä ja isompaa purtavaa.
Ravintolassa on rauhallisia pikku pöytiä seurusteluun, pelailuun tai muuten vaan elämästä nauttimiseen jalojen juomien parissa.
Tervetuloa tutustumaan elämänmakuiseen olutravintolaamme!
Perjantai-Parlamentti on paikallinen kulttuurifoorumi, jonka tavoitteena on yhdistää nautinnollinen illanvietto ja asiantunteva, syväluotaava ja poleeminen kulttuurikeskustelu. Foorumin kotipaikkana on Olutravintola Birger, jonne parlamentin vieraat saapuvat aina joka kuun erikseen ilmoitettavana perjantaina. Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun!
Ravintolastamme löytyy pientä pubiruokaa, mutta loihdimme niin vappuun kuin jouluunkin vähän spesiaalimpia juttuja!
Keittiöstä taiomme mm. niitä legendaarisen isoja toasteja ja tapas-herkkuja eli pikkuannoksia, joista voi koota omannäköisen kokonaisuuden. Allergeeneistä kannattaa kysellä lisää henkilökunnalta, mutta sekä juoma-, että ruokalistalta löytyy mm. gluteenitonta vaihtoehtoa.